Lego teki sen taas, yhtiö jatkoi vahvaa myynnin kasvuaan ja ylläpiti kovaa tulostasoaan. 13 % kasvu nosti viimeisen 12 kuukauden myynnin jo lähelle 80 miljardin Tanskan kruunun rajaa (77,9 mrd DKK, 10,4 mrd €).
Vaikka erikoiskaupan toimialoilla, lelut mukaan lukien, viime vuodet ovat olleet vaikeita, Lego on kasvanut kaikesta huolimatta.
Yhtiön toimitusjohtaja Niels B. Christiansen alleviivasi Legon kasvussa laajan, innovatiivisen ja kasvavan valikoiman merkitystä kasvussa. Alkuvuoden aikana Lego lanseerasi 314 uutta settiä. Kyseessä on yhtiön uusi ennätys.
Näiden joukossa olivat ensimmäistä kertaa lanseerattavat Formula 1 -tuotteet.
Alkuvuoden aikana yhtiö avasi myös 24 uutta omaa myymälää. Yhteensä Legolla on jo 1 079 omaa myymälää ympäri maailman.
Legon kaupan alan kärkipäätä oleva liiketulos kasvoi 10 % alkuvuoden aikana. Toki on hyvä tunnistaa, että Legon liiketulos%, vaikka onkin huippuluokkaa, on ollut vielä korkeampi ennen pandemiaa ja korkean inflaation aikaa.
Lego tekee liiketulosta huimat 25 % liikevaihdostaan!
Hurjasta tuloksesta huolimatta Lego on kyennyt kasvamaan vauhdilla. Vuodesta 2019 yhtiön liikevaihto on tuplaantunut. Neljässä vuodessa myynti on kasvanut miltei 50 %.
Maailmassa ei ole montaa yhtä vahvaa ja uniikkia brändiä.