Åhlens antaa toivoa tavaratalojen tulevaisuudelle
Ruotsalainen perinteinen tavarataloyhtiö Åhléns on saanut uuden omistajansa Ayad Al-Saffarin johdolla liiketoiminnan sekä kasvuun että takaisin kannattavaksi. Keskiluokkaisen tavaratalon on
Ruotsalainen perinteinen tavarataloyhtiö Åhléns on saanut uuden omistajansa Ayad Al-Saffarin johdolla liiketoiminnan sekä kasvuun että takaisin kannattavaksi. Keskiluokkaisen tavaratalon on pitkään väitetty olevan kuoleva konsepti, mutta Åhléns näyttää todistavan tämän uskomuksen vääräksi.
Kävin Tukholmassa katsomassa, mikä tekee Åhlénsista toimivan ja mistä elementeistä syntyy vahva keskiluokkainen tavaratalokokemus.
Ensisilmäyksellä Åhléns näyttää juuri siltä, mitä olemme tottuneet odottamaan tavaratalolta. Se yhdistää runsaan ja kaupallisesti houkuttelevan tuotevalikoiman siistiin, selkeään ja laadukkaaseen ostoympäristöön.









Yksi selkeimmistä eroista luksustavaratalojen ja Åhlénsin kaltaisen keskiluokkaisen tavaratalon välillä on siinä, kuinka runsaasti tuotteita on esillä myymälätilassa. Tuotteiden määrä luo vahvan mielikuvan laajasta valikoimasta ja hyvästä saatavuudesta.
Toinen silmiinpistävä asia Åhlénsilla on yleinen siisteys ja tuotteiden saatavuus. Tuotteita on hyvin hyllyissä, esillepanot ovat siistejä ja paikat kunnossa. Kyse on perusasioista – mutta juuri ne ratkaisevat tavaratalon arjessa.
Kolmas huomioitava tekijä on yhtiön omien tuotemerkkien runsaus. Åhlénsilla on yhteensä yhdeksän omaa tuotemerkkiä, kuten Carin Wester, Wera, Sandö, Rikiki, Å, Åhléns Home, Berså, Aroma ja Skir.
Omia merkkejä hyödynnetään systemaattisesti hintamielikuvan rakentamisessa. Valikoimissa on myös kalliimpia brändejä, etenkin Tukholman keskustan päätavaratalossa. Omat merkit varmistavat, että asiakkaille löytyy laadukkaita tuotteita houkuttelevaan hintaan – ilman että kokonaisuus menettää kiinnostavuuttaan.
Omien merkkien rooli korostuu erityisesti pienemmissä tavarataloissa, kuten Tukholman Odenplanilla. Niiden avulla tavaratalo pystyy erottumaan, parantamaan katetta ja hallitsemaan valikoimaa tarkemmin.
Åhlénsilla on tällä hetkellä yli 50 tavarataloa Ruotsissa. Yhtiön käänne osoittaa, että myös keskiluokkainen tavaratalo voi olla elinvoimainen konsepti, kun valikoima, hintamielikuva ja operatiivinen laatu ovat tasapainossa.









Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.