Kaupan Tila 2026 Ruokakauppa - Marianne Tammela Valio

Maitokategorian kasvu ei ole syntynyt myyntimäärien kasvusta, vaan kulutuksen siirtymisestä kohti korkeamman lisäarvon tuotteita. Valion Marianne Tammela kertoo Kaupan Tilan Ruokakauppa-seminaarissa, miten kategorian muutos näkyy Valion liiketoiminnassa ja kansainvälistymisessä.

Kaupan Tila 2026 Ruokakauppa - Marianne Tammela Valio

Maidon juonnin voimakkaasta laskusta on puhuttu paljon, ja se on luonut mielikuvan, että maitokategorialla menee huonosti. Todellisuudessa kategorian myynti on kasvanut viime vuosina vahvasti. Vuosina 2019–2025 kasvua tuli lähes 25 prosenttia.

Kysynnän siirtymä perusmaidosta ja voista kohti juustoja ja jogurtteja, proteiinibuumista puhumattakaan, on muuttanut kategoriaa voimakkaasti. Vaikka litrat tai kilot eivät ole kasvaneet vuoden 2019 jälkeen, myynnin arvo on noussut selvästi. Kasvu on siis tullut tuotevalikoiman ja sen kuuluisan lisäarvon kehittymisestä.

Kehitystä on vetänyt Valio, joka on sekä kategorian että koko suomalaisen elintarviketeollisuuden suurin toimija. Valio on myös kansainvälistynyt aktiivisesti. Viime vuonna sen 2,42 miljardin euron liikevaihdosta 37 prosenttia eli noin 900 miljoonaa euroa tuli kansainvälisestä liiketoiminnasta.

Kaupan Tila Ruokakauppa 2026 -seminaarissa Valion maitoliiketoimintojen (Milk-based businesses) johtaja Marianne Tammela kertoo, miten Valion liiketoiminta kehittyy ja kansainvälistyy ja mitä maitokategorian muutos tarkoittaa kaupalle.

Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja tapaamaan ruokakaupan alan ihmisiä keskiviikkona 11.11.2026 Helsingin Tennispalatsiin.

Lämmin kiitos myös kaikille tärkeille sponsoreillemme, jotka mahdollistavat tapahtuman: Analyysiverstas, TOMRA, Tammer Brands Oy, Bauer Media Audio – Suomi, StrongPoint Finland, Oikia, EWQ, Velox Logistiikka Oy, Evet, Aivan, JFP Executive Search, Raisio, Kuusamon Juusto ja Saarioinen. 🙏

Lisäksi Arla Foods tarjoaa seminaarissa kevyen aamupalan.

Jos haluat ostaa lippuja, laita viestiä joko arhi@kaupantila.fi, niklas@kaupantila.fi tai ilaria@kaupantila.fi.

Great! You’ve successfully signed up.

Tervetuloa takaisin! Kirjautuminen onnistui.

Olet tilannut Kaupan Tila-sivuston.

Onnistui! Tarkista sähköpostisi kirjautumislinkkiä varten.

Onnistui! Laskutustietosi on päivitetty.

Laskutustietojasi ei päivitetty.