Mannerheimintie 12, Stockmannia vastapäätä. Liiketilassa toimi aiemmin R-kioski. Nyt siellä remontoidaan Argimarketin toista myymälää. Argillanderin yrittäjäveljekset eivät rakenna tästä asetelmasta tarinaa, vaan heille edellinen vuokralainen on detalji muiden joukossa. Tärkeämpi kysymys on, miksi tila ylipäätään oli vapaana.
Tilaa Kaupan Tila
Kirjoituksia kaupan alan ilmiöistä ja ihmisistä. Suomesta ja maailmalta.
Ei roskapostia. Voit perua koska vain.
"Tila on vähän jäänyt piiloon siinä. Pyritäänkin paljon tekemään töitä sen eteen, ettei se enää jää piiloon", Samuel Argillander sanoo.
R-kioskin verkosto harvenee. Argimarket rakentaa ensimmäistä laajennustaan kirjaimellisesti vanhan kioskin tilalle.
Tila antaa Argimarketille hyvän näyttämön, mutta ei tietenkään takeita siitä, että konsepti kestää useamman myymälän arjen.
Ensimmäinen myymälä avattiin tammikuun kolmantena päivänä Kasarmitorin kulmaan. Nyt neljä kuukautta myöhemmin Samuel ja hänen vuotta nuorempi veljensä Daniel allekirjoittivat uuden vuokrasopimuksen. Tavoite on avata Mannerheimintiellä kesällä.
Argimarket on Argillanderin veljesten tammikuussa avaama express-market Helsingin Kasarmitorilla. Konsepti on rakennettu Tukholman 7-Elevenin esikuvan mukaan. Nopeaa, laadukasta valmisruokaa ja muuta syötävää tarjotaan formaatilla, jota Suomen päivittäistavarakaupassa ei oikein tunneta, sillä kioskien ja täyden lähikaupan välissä ei ole vakiintunutta kategoriaa.
Ensimmäinen kauppa löysi asiakaskunnan
Lue koko artikkeli
Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
Tilaa