Jyskin liikevaihto kasvoi 12,5 prosenttia 208,6 miljoonaan euroon ilman yhtäkään uutta myymälää. Vaikeassa huonekalukaupassa se on poikkeuksellinen suoritus.
Osuuskauppojen vuosi 2025 oli vahva: jokainen S-ryhmän 19 alueosuuskaupasta teki plustuloksen. Osuustoiminta-lehden vertailu paljastaa silti kiinnostavia eroja.
Kaupan Tilan listalla 50 suurinta Suomessa toimivaa verkkokauppaa: liikevaihto kolme miljardia euroa ja kasvu 12 %. Neljä yhtiötä toi kaksi kolmasosaa kasvusta.
Ohessa vielä ennen juhannukseen rahoittumista muutamia kohokohtia alkuvuodesta.
Tänä vuonna lanseerattiin Kaupan tilan ensimmäinen teemaseminaari, jaettiin ensimmäisiä palkintoja ja julkaistiin paljon sisältöä.
Vuosi käynnistettiin teille lukijoille vähemmän näkyvällä, mutta Kaupan Tilan tulevaisuudelle isommalla, asialla. Julkaisu siirtyi pois alkuperäiseltä alustaltaan Substackista. Uusi alusta (Ghost) mahdollistaa sivuston kehittämisen entistä pidemmälle. Tästä ensimakua saadaan lomien jälkeen, kun sisältöjen muodot kehittyvät entisestään.
Mitä te luitte ja kuuntelitte?
Vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla Kaupan Tilassa kiinnostivat eniten seminaarit.
Järjestyksessään ensimmäinen Data ja analytiikka -seminaari keräsi ilahduttavat parisataa aiheesta kiinnostunutta Kinopalatsiin maaliskuussa.
Toukokuussa kokoonnuimme Erikoiskaupan seminaarin osalta ensimmäistä kertaa Tennispalatsin suurimpaan, iSense, saliin. Huimat yli 400 osallistujaa loivat hienon ja kannustavan tunnelman erikoiskaupan kansainvälistymiselle.
Erikoiskaupan seminaarissa jaettiin myös ensimmäistä kertaa palkintoja vuoden parhaille. Voittajiksi nousivat
Vuoden vaikuttavin: Puuilo
Vuoden kansainvälistyjä: Motonet
Vuoden erikoiskauppias: Ruohonjuuri
Artikkelien puolella eniten kiinnostivat:
Suomalaisen verkkokaupan suuri tuntematon: Handshake Group
Kaupan Tila -podcastin puolella eniten kuunneltiin
Jari Simolinin ja Bate Ismailin keskustelua kaupan omista merkeistä
Lidlin kasvutarinaa Lauri Sipposen kertomana
Juuso Östermanin matkasta kauppiaana
Data ja analytiikka Jari Simolinin kanssa
Linkedin
Siinä missä uutiskirje ja sivusto tavoittivat yli 35 000 kävijää, Linkedinin puolella tavoitettiin yli 200 000 yhteisön jäsentä. Tämä joukko tykkäsi postauksista miltei 20 000 kertaa.
Yhteensä 10 postaista, jotka saivat yli 20 000 näyttökertaa.
Suunnattoman suuri kiitos kaikille teille, jotka luitte, kuuntelitte tai osallistuitte jossain muodossa Kaupan Tilan toimintaan! Ja luonnollisesti kaikille seminaariemme erinomaisille sponsoreille.
Tapahtumarikkaan alkuvuoden jälkeen on hyvä aika huilata hetki ja palata syksyllä entistä isommalla tarmolla. Syksyksi on luvassa paljon.
Sisältöjä tulee jatkossa enemmän, erityisesti syvällisempiä analyysejä.
Lisäksi podcastissa mennään nykypäivään ja testataan videon tuomista mukaan.
Kaupan Tilan rinnalle saattaa olla tulossa uutta sisältöä myös toisella kielellä ja hieman laajemmalla fokuksella pohjoismaisesta vähittäiskaupasta. Ensimmäinen englanninkielisen syventymisen kohde on yksi Euroopan kiinnostavimmista kaupan yhtiöistä, Jysk.
Seminaareja on myös jatkossa enemmän, kun syksyllä uutena seminaarina mukaan tulee ruokakaupan rinnalle verkkokaupan seminaari. Ja keväällä 2027 on luvassa vielä yksi uusi seminaari, kuten myös kirjan julkistus.
Syksyksi on siis luvassa paljon uutta kiinnostavaa Kaupan Tilan parissa. Nyt kuitenkin on aika toivottaa rauhallista juhannusta ja rentouttavaa kesää. Kaupan Tila hiljenee juhannuksesta, Linkedinin puolella voi olla yhteydessä ihan normaalisti.
Ruotsin ruokakauppa on kiinnostava niin kilpailullisesti ICA Maxin voittaessa markkinaosuuksia kuin myös keväisen ruoan hinnan alv-alennuksen myötä. Lisäksi Ruotsi on selkein kansainvälistymisen kohde kotimaiselle elintarviketeollisuudelle.
Marimekon toinen neljännes toisti tuttua kaavaa: kotimarkkina takkuili, mutta ulkomaat vetivät. Suomen liikevaihto laski 7,1 %, kun taas Aasiassa kasvua kertyi lähes 16 %. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus ylitti nyt ensimmäistä kertaa 47 prosenttia – ja ero kotimarkkinaan kapenee koko ajan.
Musti Group ylitti puolen miljardin euron liikevaihdon rajan, ja kasvu jatkuu vahvana – erityisesti Norjassa, joka kasvoi lähes neljänneksellä ja ohitti jopa Suomen kannattavuudessa.
Kaupan Tilan uutuustapahtuma, Verkkokauppa 2026 -seminaari, järjestetään Helsingin Kinopalatsissa 30.9.2026.
Tapahtuma tuo yhteen kotimaisen verkkokaupan avainyhtiöt avaamaan konkreettisia