Kansainväliset markkinat vetivät Marimekon kasvuun
Marimekon liikevaihto kasvoi vuoden lopulla niukasti, yhteensä +1 %. Suomi, joka vastaa edelleen 54 prosentista yhtiön liikevaihdosta, laski -1 %. Sen sijaan
Yhteiskunta Suomessa ja kauppa sen mukana muuttui voimakkaasti 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Lidl on ehkä merkittävin Suomeen tulleista kansainvälisistä ketjuista.

Suomalainen yhteiskunta muuttui voimakkaasti 1990-luvulla, yhteiskunta kansainvälistyi ja meni Euroopan unioniin. Myös kotimainen kaupan ala koki suuren murroksen 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, kun suuri joukko kansainvälisiä kaupan yhtiöitä rantautui Suomeen. Saksalainen ruokakaupan halpaketju Lidl oli näistä kansainvälisistä yhtiöistä suurin.
IKEAn ja Gigantin ohella Lidlin vaikutus kotimaiseen kaupan markkinaan, ja ehkä jopa yhteiskuntaan laajemmin, on ollut merkittävin. Lidlinkään kasvu ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä. Yhtiö on kahden vuosikymmenen aikana ottanut oman paikkansa maamme kolmanneksi suurimpana ruokakaupan ketjuna.
Vaikka kymmenen ensimmäistä Lidliä avasivat ovensa 29.8.2002 (Maikkarin sivuilla päivän uutisklippi, HS juttu, TS pääkirjoitus), oli yhtiön tuloa valmisteltu jo kaksi vuotta. Syyskuussa 2000 Lidl Suomi rekisteröitiin kaupparekisteriin. Se, että vain 23 kuukautta myöhemmin kymmenen myymälää, Janakkalan jakelukeskus ja pääkonttoritoiminnot olivat valmiina, on yhtiön entisen toimitusjohtajan Lauri Sipposen mukaan erinomainen suoritus.
"Tämä kaikki tehtiin alle kahdessa vuodessa eli rekrytoinnit, rakentaminen, taustajärjestelmät, kassajärjestelmät, tavarantoimittajat… se kaikki piti perustaa. Eihän meillä ollut tavarantoimittajia Suomessa, vaan ne kaikki piti löytää. Oli tietysti myös niitä, jotka pelästyivät, että voidaanko me tuonne toimittaa, mitähän nämä kaksi isoa kilpailijaa sanoo?"

Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
TilaaSyvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.