Tervetuloa Kaupan Tilan uudelle sivulle
Hei, Olen siirtänyt Kaupan Tilan uudelle alustalle, jotta voimme kehittää lukukokemusta ja sisältöä entistä paremmin. Sivut latautuvat nopeammin, rakenne on
Yhdysvaltojen kauppajätit Walmart, Costco, Home Depot ja Target toimivat kiinnostavina ilmapuntareina kaupan alan kehitykseen. Samat ilmiöt vetävät kuin Euroopassa: ruoka, hinta ja verkko.
Pitkään kotimaisen kaupan paikallisena jättinä uinaillut Verkkokauppa.com lähtee kokeilemaan siipiään Ruotsiin. Suuremmat markkinat tuovat erilaisiakin kilpailijoita ja rutkasti oppia.
Tokmanni raportoi Suomessa markkinaa ripeämpää kasvua. Ruotsissa vertailukelpoinen kasvu loikkasi uudelle tasolle. Asiakkaiden varovaisuus heijastui kannattavuuteen.
Verkkokaupan nopea kasvu tuo uudenlaisia haasteita Suomessa suureen suosioon nousseille pakettiautomaateille. Markkina kehittyy nopeasti ja uudenlainen ajattelu edesauttaisi kaikkia.
Jyskin aloitti kansainvälisen kaupan vyöryn Suomeen. Se on kuitenkin jäänyt tuntemattomimmaksi suurista Suomeen tulleista ketjuista. Jyskin vaikutus markkinassa on kuitenkin ollut merkittävä.
Viimeisen neljän vuoden ajan osuuskaupat ovat hallinneet kotimaista ruokakaupan mielin määrin. Vahva kasvu on jättänyt alleen K-ryhmän sekä Lidlin ponnistelut markkinaosuuden saavuttamiseksi.
Jopa lemmikkieläinmarkkina on vaikeassa tilanteessa. Musti Groupin mukaan Ruotsin ja Norjan markkinatilanne alkaa helpottamaan, kun Suomi jatkoi loppuvuonna varovaisena markkinana.
Verkkokaupan kolme suurta Pohjoismaista yhtiötä sekä niitä haastavat muut verkkokaupat herättävät uskoa myös Pohjoismaisen verkkokaupan markkinan vahvaan kehitykseen jatkossakin.
Viimeiset muutama vuosi ovat olleet haastavia K-ryhmän ruokakaupalle. Korkea inflaatio on satanut etenkin S-ryhmän markkinaosuuteen, kun K-kaupat ovat käyneet puolustaistelua.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.