Miten verkkokauppa kasvatetaan yli 100 maahan? – Noora Tirkkosen opit Verkkokauppa 2026 -seminaarissa
Finnish Design Shopin toimitusjohtaja on puhujana syyskuun teemaseminaarissa
Suomen selkeästi suurin ruokakaupan toimija sekä suurimpia, ellei jopa suurin käyttötavaran myyjä. Vahvan asiakasomistajuuden varaan rakentunut menestys rakentui 1980- ja 1990-lukujen käänteen kautta.
Suuret ruokakauppaketjut jatkoivat vahvaa kasvuaan viime vuonna, kun pienet myymäläkonseptit kutistuivat edelleen — suurten ruokakauppojen osuus markkinasta ylitti ensi kertaa 70 prosenttia.
Kesko voitti markkinaosuuksia ruokakaupassa S-ryhmältä ja kasvatti rautakauppaa yli 14 %. Analyysi Keskon Q2 2026 -tuloksesta ja kasvunäkymistä.
Antti Oksa on nähnyt monta uutta asiaa S-ryhmän toiminnassa verraten nuoresta iästään huolimatta. 20 vuoden aikana Oksa on noussut tuoteryhmien hallinnasta ja johtamisesta maamme ruokakaupan kärkipaikalle.
Ruokakaupan markkinaosuuksien muutokset ovat hitaita. Se kuitenkin peittää alleen suuria euromääräisiä siirtymiä. Viime vuonna oli merkkejä S-ryhmän pitkän ylivoiman taittumisesta.
Kun kaikki ruokakaupan kolme suurta ovat tuoneet vähintään testiin erilaisia itsepalveluskannauksen muotoja, on hyvä hetki verrata niiden toimivuutta keskenään.
Alennuskampanjoiden merkitystä ei pidä vähätellä ruokakaupassa. Eilisen hintavertailun jälkeen S- ja K-ryhmät tarjosivat omat toteutuneet keskihintansa mukaan vertailuun. Muuttuuko tilanne?
Laatuaan ensimmäinen Kaupan Tilan hintavertailu syventyy ruokakaupan hedelmien ja vihannesten hintoihin tammikuussa Lidlin painettua hintoja suuren alennuskampanjan voimalla.
Podcast-keskustelussa Jari Simolinin kanssa nousi esiin uudenlainen tapa verrata ruokakaupan kannattavuutta: tulos asukasta kohden. Käyn läpi neljän suuren maan kauppaketjuja.
Lokakuu on ruokakaupan kuukausi. Kuukausi huipentuu keskiviikkona 29.10.2025 järjestettävään Kaupan tila ruokakauppa -seminaariin. Vielä ehdit mukaan. Alla linkki,
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.