#58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin? Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita,
Veken hieno kasvu yhdistettynä Askon ja Sotkan konkurssiin, innoitti listaamaan asioita, joilla kotimaisen kaupan poikkeusyritykset kasvavat, vaikka markkina onkin vaikea.
Kotimaisen erikois- ja käyttötavarakaupan alakulosta on puhuttu paljon. Monella yrityksellä menee heikosti – joillakin hyvinkin heikosti. Kuten aina, myös vastavirtaan kulkijoita löytyy. Muutamat kotimaiset toimijat ovat onnistuneet kasvamaan vahvasti, vaikka koko toimiala on ollut paineessa.
Tämän kirjoituksen innoittajana on erityisesti huonekalukauppa. Samaan aikaan kun perinteisiä ketjuja, kuten Askoa ja Sotkaa, asetettiin konkurssiin, haastaja Veke raportoi huimista kasvuluvuista – vieläpä toista vuotta peräkkäin. Vielä vuosituhannen alussa Asko ja Sotka hallitsivat suomalaista huonekalukauppaa yhdessä juuri yrityssaneerauksesta selvinneen Iskun kanssa.

Veken kasvu herätti kysymyksen: miten jotkin kotimaiset kaupan yritykset pystyvät kasvamaan, vaikka valtaosa markkinasta tuskailee laskevan myynnin kanssa?
Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
TilaaSyvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.