Ruokakaupan volyymit kasvussa Ruotsissa
Ruotsin ruokakaupan myyntimäärät kasvavat – hinnat laskevat, verkkokauppa kiihtyy ja ALV:n puolitus lisää ostovoimaa. ICA Maxi ja Axfoodin Willy's taistelevat kasvavasta markkinasta.
Stockmann järjesti ensimmäiset Hullut Päivät -kampanjansa 2. huhtikuuta 1986 ja loi kotimaisen kaupan historian merkittävimmän markkinointikokonaisuuden. Kirjailin viisi syytä, miksi Hullut Päivät on paljon enemmän kuin pelkkä hintakampanja – ja mitä se voi opettaa tämän päivän kaupalle.
Miltei päivälleen 40 vuotta sitten näki päivänvalon ehkä kaikkien aikojen hienoin markkinointiteko kotimaisessa kaupassa. 2. huhtikuuta 1986 Stockmann järjesti ensimmäiset Hullut Päivät -kampanjansa.
Suomi, jossa ensimmäiset Hullut Päivät järjestettiin, oli yhteiskuntana hyvin erilainen, ei vähiten kaupan toiminnan näkökulmasta. Kampanja oli kuitenkin miltei välitön menestys.
Hullujen Päivien merkitys kotimaisessa kaupassa ulottuu kuitenkin syvemmälle kuin pelkästään onnistuneen hintakampanjoinnin tasolle. "Hullarit" eivät olleet ensimmäinen suuri hintakampanja; muun muassa Kesko oli järjestänyt Mammuttimarkkinoita K-Citymarketeissa jo vuonna 1982.
Hullut Päivät ovat kuitenkin kotimaisen kaupan instituutio Stockan kellon, S-Etukortin, K-kaupan Väiskin tai Epäilevän Tuomaan rinnalla.
Miksi Hullut Päivät on itselleni näistä ehkä se kaikista merkittävin?
Haastatellessani Stockmannin pitkäaikaista toimitusjohtajaa Hannu Penttilää, joka oli myös yksi Hullujen Päivien synnyn keskeisistä hahmoista, hän totesi, että Hullut Päivät toimivat joka paikassa yhtä hyvin, oli sitten kyse venäläisistä tai virolaisista asiakkaista. Hullut Päivät olivat toteutukseltaan myös jotain aivan muuta kuin kansainvälisten kollegojen vastaavat kampanjat.
Hullujen Päivien menestys kertoo paljon niin siitä, miten kauppaa kehitetään, kuin myös siitä, mikä teki Stockmannista aikoinaan kotimaisen erikoiskaupan kiistattoman valtiaan. Perustelen tätä viiden kohdan kautta.

Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
TilaaSyvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.