#58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin? Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita,
Ensimmäinen Keskon ulkopuolinen pääjohtaja uudisti K-ryhmää vauhdilla. Kova tuloskunto jätti vahvan perinnön, joskin pörssiyhtiön vahvan kasvun jälkeen K-ryhmä on taas eräänlaisessa tienhaarassa.

Kuten edellisessä kirjoituksessa Keskon historiikistä kuvataan, Matti Halmesmäen kauden loppua sävyttivät erimielisyydet ja jonkun mukaan Kesko oli siirtynyt “Pohjois-Korean aikaan”. Kirjassa kuvataankin, että uudelle pääjohtajalle asetettiin tavoitteeksi:
Näistä kaikissa onnistuttiin Helanderin kaudella, ainakin hetkellisesti.
Mikko Helander oli ensimmäinen Keskon pääjohtaja, joka tuli talon ulkopuolelta. Suuri muutos, joka on varmasti mietityttänyt valintaa tehneitä. Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi ja Helanderin kausi suureksi menestykseksi.
Pitkän linjan kauppias K-Citymarket Kupittaan Hannu Aaltonen kiittelee Mikko Helanderia siitä, että “harvoin on nähnyt niin sitoutunutta pääjohtajaa”.
Keskon viisi pääjohtajaa tuntenut Lasse Mitronen totesi Mikko Helanderista, että hänestä ”näki, että tuli kansainvälisestä yrityksestä, jossa on jouduttu keskittämään resurssit”. Tämä kuvaa hyvin Mikko Helanderin kautta Keskon pääjohtajana.
Hahmotin viisi teemaa hänen pääjohtajakauteensa liittyen.
Edellisen pääjohtajan kauden aikana Kesko oli levittäytynyt moneen suuntaan, niin tuoteryhmnien kuin maidenkin osalta. Mikko Helanderin kauden alussa tähän tuli nopea muutos.

Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
TilaaSyvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.