Parhaan Osuuskaupan mallia etsimässä Mikko Junttilan kanssa, osa 1

Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila on ehtinyt urallaan olla mukana monenlaisissa muutoshankkeissa. Tässä kaksiosaisessa haastattelussa Junttila kertaa uransa tärkeimpiä oppeja.

Parhaan Osuuskaupan mallia etsimässä Mikko Junttilan kanssa, osa 1
Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila. Kuvan lähde: Osuuskauppa PeeÄssä

Suomalainen ruokakauppa on monella tapaa ainutlaatuinen maailmassa. Yksi uniikki osa kotimaista ruokakauppaa on se, että meillä molemmat kahdesta suuresta kaupan ryhmittymistä voi lukea maailmalla ”epätyypilliseksi” organisaatioksi.

K-ryhmällä on kauppiaat, kun puolestaan S-ryhmällä on alueelliset osuuskaupat. Molemmat mallit eroavat perinteisestä keskusjohdetusta kauppaketjusta.

Reilu vuosi sitten syvennyin siihen mitä K-kauppiuus on. Tällä kertaa syvennytään osuuskaupan rooliin osana S-ryhmän menestystarinaa.

Mistä elementeistä hyvä K-kauppias on tehty?
Suomessa on yli 1 000 K-kauppiasta. K-kauppiaat ovat ammatillisesti kiehtoneet minua pitkään. He jakavat mielipiteitä (myös omiani). Osa heistä on näkyviä hahmoja ja osa taustalla. Yhteistä heille kuitenkin on valtava hiljaisen tiedon määrä niin ruokakaupasta kuin rautakaupastakin.

Osuuskauppa ei ole mallina poikkeuksellinen. Valtaosassa länsimaita on vähintään yksi osuuskauppaketju, usein nimeltään Coop. S-ryhmä on uniikki osuuskauppa siinä, että se on yksi harvoista, joka on markkinajohtaja. Toisin kuin S-ryhmällä, viime vuodet ovat pääsääntöisesti olleet haastavia Coopeille eri puolilla Eurooppaa.

Suomalaisessa ruokakaupassa S-ryhmä sen sijaan on ratsastanut voitosta toiseen viimeisen reilun 30 vuoden aikana. Arttu Laine kertoi osuuskaupasta ja sen kilpailueduista taannoisessa haastattelussa.

Arttu Laineen kansainvälinen polku harjoittelijasta kenttäjohtajaksi
Alkuun on hyvä tehdä pieni tunnustus. Olen pitkään tulkinnut S-ryhmän asiakasomistajilleen jakamaa bonusta osinkoon verrattavaksi eräksi. Onhan kyseessä ”ylimääräinen” erä, joka maksetaan omistajille. Lisäksi selkeänä markkinajohtajana S-ryhmä teki hämmentävän pientä tulosta kotimaisessa mittakaavassa.
Tällä kertaa otetaan katsantokanta osuuskaupan rooliin. Tätä näkökulmaa on kertomassa Osuuskauppa Peeässän toimitusjohtaja Mikko Junttila. Osuuskaupan roolia ja Mikko Junttilan tarinaa käydään läpi kaksiosaisen juttusarjan muodossa.

Tämän viikon ensimmäisessä osassa käydään läpi Mikko Junttilan uraa Keski-Suomessa ja Turussa. Hänen vetämä muutosprojekti nosti Turun Osuuskaupan suorituskyvyn tasolle, jolla se pystyi haastamaan pitkään Turun aluetta dominoineita K-kauppiaita.

Turun Osuuskaupan muutosmatka on erinomainen esimerkki toimivasta muutosjohtamisesta. Vaikka muutosjohtamisesta on kirjoitettu oppikirjoja ja Harvard Business School caseja maailman sivu, ovat muutosprojektit silti aina yhtä haastavia suurille organisaatioille. Mikko Junttilan opit Turusta ovat yksinkertaisia ja juuri siksi niin kovin toimivia.

Ensi viikon kirjoituksessa Mikko kuvaa modernia johtamistapaansa, joka nojaa uudenlaiseen tapaan kerätä ja hyödyntää dataa. Lisäksi pohdimme osuuskaupan ja keskusjohdetun SOK:n työnjakoa.

Mikko Junttila - aikuisiällä kuopiolaistunut turkulainen

Great! You’ve successfully signed up.

Tervetuloa takaisin! Kirjautuminen onnistui.

Olet tilannut Kaupan Tila-sivuston.

Onnistui! Tarkista sähköpostisi kirjautumislinkkiä varten.

Onnistui! Laskutustietosi on päivitetty.

Laskutustietojasi ei päivitetty.