Viime syksynä kotimaisessa ruokakaupassa nähtiin kaksi merkittävää muutosta, eräänlaista vallanvaihdosta.
Markkinaosuuskilpailussa K-ryhmä onnistui ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen voittamaan S-ryhmän, ja se on kyennyt tekemään sen myös tämän vuoden alussa.
Tämä päätti S-ryhmän noin kolmen ja puolen vuoden poikkeuksellisen kasvujakson, jonka aikana se kasvoi markkinaa nopeammin joka kuukausi. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen kasvuspurtti kotimaisessa ruokakaupassa.
Toinen vallanvaihdos nähtiin S-ryhmän sisällä, kun verraten pitkän linjan ässäläinen Antti Oksa otti ryhmittymän suurimman yksikön päivittäistavarakaupan johtoonsa Tokmannin toimitusjohtajaksi siirtyneeltä Sampo Päällysaholta.
Tilaa Kaupan Tila
Kirjoituksia kaupan alan ilmiöistä ja ihmisistä. Suomesta ja maailmalta.
Ei roskapostia. Voit perua koska vain.
Antti Oksa on ehtinyt tehdä S-ryhmässä jo 20 vuoden työuran. Aikoinaan vuonna 2006 hän aloitti ryhmittymässä sen kuuluisassa kaupallisessa kenttäkoulutusohjelmassa, jonne hän siirtyi suoraan valmistuttuaan Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Omien sanojensa mukaan Oksa valitsi S-ryhmän muun muassa sen edustaman osuustoiminnallisen arvomaailman takia. Ensimmäinen kosketuspinta S-ryhmään Oksalle tuli Inexissä, jossa hän toimi tuoretuotteiden hankinnan parissa.
Reilun vuoden jälkeen tie vei S-ryhmän pääkonttorille Ässäkeskukseen, jossa Oksa aloitti hedelmien ja vihannesten valikoimapäällikkönä. Pääkonttorilla Antti Oksa eteni kahdeksassa vuodessa tuoretuotteiden valikoimajohtajan rooliin. Merkittävä rooli ja vastuu vasta 35-vuotiaalle nuorelle.
Stockmann Herkun kokoaan suurempi merkitys
Lue koko artikkeli
Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
Tilaa