Tervetuloa Kaupan Tilan uudelle sivulle
Hei, Olen siirtänyt Kaupan Tilan uudelle alustalle, jotta voimme kehittää lukukokemusta ja sisältöä entistä paremmin. Sivut latautuvat nopeammin, rakenne on
Kaupan ja teollisuuden välinen yhteistyö mainostamisessa on ollut olemassa pitkään. Nykyään se on tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää. Siitä on myös tullut merkittävä osa kaupan kannattavuutta.
Syksyllä tulee taas ruokakauppaan keskittyvä Kaupan tila -seminaari. Tällä kertaa Helsingin Tennispalatsissa järjestettävä seminaari sisältää kiinnostavia puheenvuoroja eri näkökulmista.
Keskon ruokakaupan toimialajohtaja Ari Akseli peilaa Kaupan tilan haastattelussa niin kotimaisen ruokakaupan sekä K-ryhmän muutoksia pitkän uransa aikana kuin myös näkymiä ruokakaupan huomiseen.
Kauppakeskukset ovat osoittaneet toimivuutensa kaupan konseptina Suomessa. Kauppakeskusten menestystä voi mitata monella tapaa. Kun kokonaisuutta arvioi, Sello Espoosta nousee ykköseksi.
Verkkokauppa on kaupan alan tärkeimpiä kasvusuuntia. Siitä huolimatta verkkokauppaan panostaminen on vaikeaa monelle kaupan alan yritykselle. Mitä edelläkävijät tekevät toisin?
Mihin kaupan alan anlyytikko kiinnittää huomiota? Hieman eri asioihin kuin sijoittaja tai pörssianalyytikko.
Toinen osa kaksiosaisesta kirjoituksesta osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtajan Mikko Junttilan urasta, johtamistavasta sekä myös osuuskaupan ja SOK:n yhteistyöstä.
Halpakauppaketju Tokmanni raportoi alkuvuodelta kaksijakoisia tuloksia. Suomessa Tokmannin myynti laski, kun taas Ruotsissa myynti kasvoi. Ruotsin kasvu tuli osin kannattavuuden kustannuksella.
Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila on ehtinyt urallaan olla mukana monenlaisissa muutoshankkeissa. Tässä kaksiosaisessa haastattelussa Junttila kertaa uransa tärkeimpiä oppeja.
Rautakauppa on ollut viime vuodet ollut vaikea toimiala asuntokaupan hyytymisen ja yleisen kulutuksen hiipumisen myötä. Vaikeat vuodet ovat ravistelleet markkinoita, mutta vahvimmat toimijat jatkavat.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.