Lyko on kosmetiikkakaupan nuorekas vanha kasvaja
Lyko vaikuttaa ulkoisesti nuorelta kasvuyhtiöltä, vaikka yhtiön juuret ovat pitkällä 50-luvun Taalainmaan Ruotsissa. Yhtiön kasvu ajoittuu voimakkaasti viimeiselle 10 vuodelle ja verkkokauppaan.
Kosmetiikka on toimiala, jossa kasvu tuntuu jatkuvan yleisen kaupan markkinan kehityksestä riippumatta. Alalle on tullut uusia ja mielenkiintoisia yrityksiä, kuten tanskalainen Normal, mutta sillä on myös suuria ja perinteisiä yrityksiä, kuten Sephora tai L’Oreal.
Samaan aikaan muutokset kosmetiikan kaupassa ovat nopeita. Tuotteiden ja markkinointikanavien trendit muuttuvat nopeasti. Nuoret asiakkaat omaksuvat uusia kanavia ja trendejä saman tien. Myös verkkokaupan osuus kasvaa, etenkin uudempien toimijoiden parissa.
Alan nopeasti muuttuva luonne kiteytyy kiinnostavasti ruotsalaisessa Lykossa. Vaikka yhtiön mieltää herkästi uudeksi ja nuoreksi yritykseksi, ovat yhtiön juuret Taalainmaalla ja peräti 50-luvulla.
Pitkästä historiastaan huolimatta Lyko on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia kaupan alan yrityksiä. Vielä harvalukuisempaan joukkoon yhtiö pääsee, kun huomioi, että kasvu tehdään kannattavasti.
Vaikka Lykon juuret ovat parturiliiketoiminnassa, on yhtiö kääntänyt liiketoimintansa verkkoon jo hyvissä ajoin. Lyko on kasvanut taitavasti kosmetiikan nopeasti muuttuvassa markkinassa. Siitä miten Lyko kehittää toimintaansa sekä yhtiön vaiherikkaasta historiasta istui alas kertomaan Lykon Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Tom Thörnblom.