Kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltoihin suunnannut Relex törmäsi toistuvasti samaan kysymykseen: ”Oletteko te täällä oikeasti jäädäksenne?” Falck muistelee.
Relex myy kaupalle ohjelmistoa, jolla ennustetaan kysyntää ja ohjataan myymälöiden täydennystä ja varastoja. Mikäli järjestelmä ei toimi, hyllyt tyhjenevät. Harva amerikkalainen ketju oli valmis antamaan tällaista vastuuta suomalaiselle yhtiölle, josta se ei ollut aiemmin kuullut.
Sittemmin tätä kysymystä ei ole enää tarvinnut kuulla. Yhdysvallat on nykyään Relexin suurin yksittäinen markkina, sillä sieltä tulee Falckin mukaan vajaa 30 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.
Asiakkaisiin kuuluvat esimerkiksi Home Depot, Lowe's, Ahold Delhaize ja H-E-B. Elokuussa Relexin kanssa yhteistyön aloitti Dollar General, jolla on yli 21 000 myymälää. Vuoden 2026 alkupuoliskolla Relexin uusien sopimusten arvo kasvoi Pohjois-Amerikassa 163 prosenttia vuoden takaisesta, ja koko yhtiön liikevaihto on Helsingin Sanomien mukaan nousemassa tänä vuonna yli 400 miljoonan euron.
Falck uskoo, että Relexin avaus Yhdysvaltoihin on ollut yksi alan menestyneimmistä markkinalaajentumisista, ainakin Relexin kaltaisille eurooppalaisille softataloille. Tekisikö hän silti jotain toisin?
"No voi kuule, aika paljonkin."
Tilaa Kaupan Tila
Kirjoituksia kaupan alan ilmiöistä ja ihmisistä. Suomesta ja maailmalta.
Ei roskapostia. Voit perua koska vain.
Kymmenen vuotta omilla rahoilla
Lue koko artikkeli
Luo ilmainen tili ja pääset lukemaan tämän sekä kaikki jäsenartikkelit. Luottokorttia ei tarvita.
Luo ilmainen tili