Puhelinkauppiaasta kiertotalouden käyttöjärjestelmäksi
Jussi Lystimäki tiimeineen rakentaa Swappiesta tekoälyn päällä pyörivää luottamustehdasta
Kansainvälistyminen tarjoaa suuria mahdollisuuksia kotimaisen kaupan kasvulle. Kirjoituksia siitä miten kotimainen kauppa menestyksellä laajentuu ulkomailla.
Paulig kasvoi vuonna 2025 peräti 15 prosenttia, kun orgaaninen kasvu ja kaksi merkittävää yritysostoa Englannissa ja Hollannissa yhdistyivät. Artikkeli avaa kasvun taustat, kahvin hinnan vaikutuksen kannattavuuteen sekä sen, miksi Paulig on esimerkillinen kotimainen elintarvikeyritys.
Motonetin kolmas vuosi Ruotsissa toi hurjan +150 % kasvun länsinaapurissa. Myös Suomessa näköpiirissä on parempaa kasvua, taas kerran. Toimitusjohtaja Marko Röytiö kertoo yhtiön vuodesta 2025.
Kävin tapaamassa Keskon toiseksi suurimman toimialan, Rakentamisen ja talotekniikan, johtajaa. Haastattelussa Sami kuvaa moninaista ja suuren kasvupotentiaalin omaavaa toimialaa.
Pitkään kotimaisen kaupan paikallisena jättinä uinaillut Verkkokauppa.com lähtee kokeilemaan siipiään Ruotsiin. Suuremmat markkinat tuovat erilaisiakin kilpailijoita ja rutkasti oppia.
Vanha kysymys nousi viikolla esille uudestaan. Vaikka aihe ei ole todennäköinen, on se kiinnostava spekulaation kohde. Kesko on tänä päivänä aiempaa selvemmin jakautunut kahteen osaan.
Kotimaisen kaupan kansainvälistymisen rohkaisevia esimerkkejä pitäisi nostaa rohkeammin esille. Ruotsalaisilta kannattaa oppia. Paras tapa kannustaa kansainvälistymistä on kertoa onnistumisista.
Motonetin terve itseluottamus omaan konseptiin sekä maltillinen kiiruhtaminen myymälöiden avaamisessa on oiva esimerkki kotimaiselle kaupalle kansainvälistymisestä.
Lyko vaikuttaa ulkoisesti nuorelta kasvuyhtiöltä, vaikka yhtiön juuret ovat pitkällä 50-luvun Taalainmaan Ruotsissa. Yhtiön kasvu ajoittuu voimakkaasti viimeiselle 10 vuodelle ja verkkokauppaan.
Kotimaisen elintarviketeollisuuden jätti Paulig kasvatti tulostaan huimasti hintojen noustua ja raaka-aineiden halvennuttua. Kasvua toi erityisesti hintaan pohjautuva Poco Loco -brändi.
Tasapainoinen toiminta omiin vahvuuksiin uskoen on mahdollistanut Booztille tasaisen ja katkeamattoman kasvuputken. Sen myötä yhtiö on noussut Pohjoismaiden suurimmaksi verkkokaupaksi.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.