Kansainväliset markkinat vetivät Marimekon kasvuun
Marimekon liikevaihto kasvoi vuoden lopulla niukasti, yhteensä +1 %. Suomi, joka vastaa edelleen 54 prosentista yhtiön liikevaihdosta, laski -1 %. Sen sijaan
Kaupan alan suurin toimiala, joka palvelee jokaista suomalaista joka ikinen viikko läpi vuoden.
S-ryhmä dominoi kotimaista ruokakauppaa viime vuonna. Myös alueellisilla osuuskaupoilla oli hyvä vuosi. Miltei kaikki kasvattivat myyntiään ja moni paransi kannattavuuttaankin roimasti.
Lidlin tahmea kasvu Suomessa oli hieman yllättävää kansainvälisessä vertailussa, joskin Suomen Lidl on varsin erilaisessa asemassa kuin sen monet kollegansa.
Suomen Lidlin pohjoisirlantilainen maajohtaja on 22 vuoden aikana nähnyt ruokakauppaa Suomen ohella niin Ruotsissa kuin Isossa Britanniassa.
30 vuoden aikana asiakasomistajien isot palautukset ovat sitouttaneet asiakkaita suurissa määrin. 2,6 miljoonaa asiakasomistajaa on Suomen kokoisessa maassa valtava määrä.
Muutoksen syklien pituus ruokakaupassa tekee Kilpailuviraston työstä haastavaa. Samaan aikaan suuruuden ekonomiat ajavat ruokakauppaa keskittymään eri maissa.
Ruokakaupassa markkinoiden muutos jatkuu monella markkinalla hintavetoisimpien toimijoiden kovimman kasvun hiipuessa.
PTY:n kiinnostava vuosiraportti piirtää tarkempaa kuvaa ruokakaupan tilasta viime vuonna. Ketjutason vertailussa S-ryhmän suurten kauppojen menestys korostuu.
S-ryhmä koskettaa tavalla tai toisella miltei kaikkia suomalaisia. Kenttäjohtaja Arttu Laine avaa mistä S-ryhmässä on kyse ja miten viime vuosien suurten muutokset syntyivät.
Hintavertailut ovat selkeä, mutta kapea vertailun näkökulma ruokakauppaan. Liikaa ei pidä maksaa, mutta ruokakaupassa on kyse paljon muustakin
Vaikka Q1/2024 tuloskaudesta on vasta viikko takana, piirtyi siitä jo varsin selkeä kuva siitä miten kaupan tuloskehitys tuntuu jakautuvan kaupan alan sisällä.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.