VIBAe myy fiilistä netissä ja kivijalassa

Kotimainen kenkäbrändi VIBAe myy tuotteitaan erinomainen jalantuntuma, ergonomia ja mukavuus edellä, vaikka 90 prosenttia sen kengistä ostetaan verkossa. Yhtiön koko koneisto on rakennettu välittämään fyysisen kokemuksen tunnelmaa ennen kuin asiakas on päässyt kokeilemaan kenkää.

VIBAe myy fiilistä netissä ja kivijalassa
VIBAe:n kenkävalikoimaa Helsingin Fredrikinkadun myymälässä. Kuva: Eero Tiilikainen

Jos suomalaisen yrityskentän kansainvälistymiselle on ollut ominaista pieni vaatimattomuus ja varovaisuus, VIBAe on sille hyvä vastakohta. Koronapandemian kurimuksen keskellä syntynyt yritys tavoittelee tänä vuonna 25–30 miljoonan euron liikevaihtoa luottaen vahvasti perustajiensa intuitioon ja tuotteen ympärille syntyneeseen heimokulttuuriin. Taustalla pyörii kuitenkin myös dataohjattu markkinointikoneisto. 

Yhtiö elää ristiriidasta, jossa perustajat rakentavat brändiä tinkimättömällä estetiikalla ja tunteella, mutta markkinointia ohjataan datalla, A/B-testauksella ja tarvittaessa vaikka leikekirjamainonnalla.

Sääntöjä rikkovan heimon synty

VIBAe:n matka globaaliksi kenkäbrändiksi nojaa epäsuomalaiseen anteeksipyytelemättömyyteen ja muutamaan tinkimättömään periaatteeseen, joiden päälle Kalle ja Minna Gummerus rakentavat yhdessä Hannu Salmisen sekä Tamatha ja Ludovic Malmoux’n kanssa. 

Minna ja Kalle Gummerus. Kuva: Eero Tiilikainen

Alkutaival edellytti poikkeuksellista rohkeutta. Markkinointibudjetti oli 5 000 euroa kuukaudessa, josta se pian nostettiin kymppitonniin, vaikka kirjanpitäjä suositti puolittamista kassaa suojellakseen. Perustajat toimivat päinvastoin, neuvottelivat 200 000 euron luoton ja viisinkertaistivat mainosbudjetin. 

Peliliike toimi lähtölaukauksena globaalille kasvulle. Nykyään 95 prosenttia kengistä myydään maailmalle, ja ylivoimaisesti suurin markkina on Yhdysvallat yli 30 prosentin osuudella. Vuonna 2025 VIBAe:n liikevaihto lähes tuplaantui noin 14,5 miljoonaan euroon. Neljän tappiollisen vuoden jälkeen yritys käänsi tuloksensa selvästi voitolle. 

Kuva: Eero Tiilikainen

Suosion taustalla vaikuttaa osaltaan brändin arvon suojelu. VIBAe:lla ei ole ollut alennusmyyntiä kuuteen vuoteen. Jos klassikkotuotetta myydään ympäri vuoden, ei perustajien mukaan ole syytä myydä sitä yhtäkkiä puoleen hintaan. Tietynlainen tinkimättömyys on tehnyt brändistä siinä määrin haluttavan, että moni kansainvälinen tähti on päätynyt sen asiakkaaksi. Näyttelijät Robert Downey Jr. ja Ed O’Neill — Pulmusten legendaarinen kenkämyyjä Al Bundy — Brooklyn Beckham sekä TikTok-tähti Alex Warren ovat hankkineet VIBAe-kengät. Myös tasavallan presidentti Alexander Stubb nähdään usein VIBAe:n kengät jalassa. 

Lue koko artikkeli

Luo ilmainen tili ja pääset lukemaan tämän sekä kaikki jäsenartikkelit. Luottokorttia ei tarvita.

Luo ilmainen tili
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään

Great! You’ve successfully signed up.

Tervetuloa takaisin! Kirjautuminen onnistui.

Olet tilannut Kaupan Tila-sivuston.

Onnistui! Tarkista sähköpostisi kirjautumislinkkiä varten.

Onnistui! Laskutustietosi on päivitetty.

Laskutustietojasi ei päivitetty.