Tervetuloa Kaupan Tilan uudelle sivulle
Hei, Olen siirtänyt Kaupan Tilan uudelle alustalle, jotta voimme kehittää lukukokemusta ja sisältöä entistä paremmin. Sivut latautuvat nopeammin, rakenne on
Viikon kirjoitus on tuhti paketti tilastoja niin kaupan markkinoista, markkinoita ennakoivista tunnusluvuista kuin Suomen ja Ruotsin kiinnostavimmista kaupan yhtiöistä.
K-ryhmä on kärsinyt haastavasta ruokakaupan markkinasta jo neljän vuoden ajan. Vuoden alussa tehdyistä hintainvestoinnrista odotettiin käännettä tälle. Tulokset eivät toistaiseksi ole vahvistuneet.
Kävin tapaamassa Keskon toiseksi suurimman toimialan, Rakentamisen ja talotekniikan, johtajaa. Haastattelussa Sami kuvaa moninaista ja suuren kasvupotentiaalin omaavaa toimialaa.
Verkkokauppa.comin elpyminen kasvun puolelle antaa toivoa monelle muulle kaupan yhtiölle parempaa voisi olla edessä.
Järjestyksessään toinen Kaupan Tila - erikoiskauppa -seminaari oli suuri menestys. Osallistujamäärä melkein kaksinkertaistui ja päivä oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia puheenvuoroja.
Suomessa on verraten vähän useamman kymmenen miljoonan euron verkkokauppoja. Vielä vähemmän verkkokauppoja, jotka ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti ja kannattavasti viimeiset 20 vuotta.
Selvityshenkilö Antti Neimala luovutti eilen raporttinsa Sosiaali- ja terveysministeriölle ja Työ- ja elinkeinoministeriölle. Raportti kuvaa vahvasti ideologisesti latautuneen kokonaisuuden.
Kärkkäinen paljon mielipiteitä herättävä, mutta Etelä-Suomessa vähemmän tunnettu kauppaketju. Yritin ymmärtää kauppaketjua kohujen takana. Paljastui erilainen ja mielenkiintoien yhtiö.
Kaupan tila -podcast pitää viikon tauon. Siitä huolimatta tällekin viikolle on luvassa uutta kuunneltavaa.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.