Pakatun tuoreleivän myynti on laskusuuntainen, mutta myymäläleipomot vetävät asiakkaita kauppoihin tuoreudellaan ja tuoksullaan. Alan jättien hallitsemaan markkinaan on kovaa vauhtia noussut Leipomo Juuri, joka tarjoaa K-kauppiaille kaivatun valttikortin erottumiskilpailussa.
Kolme vaikeaa vuotta painoi Finnish Design Shopin myynnin noin 10 % alle huipun. Nyt suunta on kääntymässä: tulos parani 2025, Yhdysvallat veti tullimyllerryksestä huolimatta ja kuluvana vuonna yhtiö on palannut kasvuun.
Mitä Q2/2026 kertoo kaupan suunnasta? Kvartaalikatsaus pureutuu markkinan tärkeimpiin muutoksiin, kasvuyhtiöihin ja ilmiöihin Suomesta kansainvälisille markkinoille.
Apteekit Ruotsissa 2023: verkkoapteekkien voittokulku jatkuu
Jos jotain Suomen apteekkimarkkinaan olisi syytä Ruotsista tuoda, se ovat verkkoapteekit. Niiden tehokkuuden myötä koko terveydenhoitosektori voisi säästää rahaa.
Apteekkimarkkinan vapauttaminen on herättänyt Suomessa paljon keskustelua. Aiheesta on argumentoitu ahkerasti puolesta ja vastaan. Ruotsia on käytetty usein esimerkkinä onnistuneesta muutoksesta. Ruotsissa markkina onkin kehittynyt paljon viime vuosina.
On myös hyvä tunnistaa, että markkinan lähtötilanne Ruotsissa oli hyvin erilainen kuin Suomessa. Meillä apteekkiverkosto on ollut tiheä jo pitkään. Ruotsissa sen sijaan ennen sääntelyn avaamista markkinan rakenne oli varsin erilainen.
Toisin kuin Suomessa Ruotsissa markkinassa oli vain yksi toimija: valtion monopoli Apoteket. Kuten alkoholin myynnissä Alko tai Systembolaget.
Ruotsissa oli vuonna 2009 yhteensä 929 apteekkia, eli noin 10 apteekkia per 100 000 asukasta. Tämä on huomattavasti matalampi tiheys kuin Suomessa. Sikäli Ruotsi toimii huonona esimerkkinä Suomen muutoksille.
Suurin muutos Ruotsin apteekkimarkkinassa oli alkuun apteekkien määrän nopea kasvu. Määrän kasvu kuitenkin tasaantui verraten nopeasti ja pysähtyi lopulta. Nyt apteekkein määrä on laskenut muutaman vuoden.
Suurempi muutos viime vuosina on ollut verkkokaupan voimakas kasvu. Verkkokauppa on monelta osin kivijalka-apteekkeja tehokkaampi tapa järjestää apteekkitoimintaa. Meillä Suomessa apteekkien verkkokauppa ei ole lähtenyt kunnolla kasvuun. Jos apteekkimarkkinaa ja lääkejakelua halutaan tehostaa, verkkoapteekit ovat yksi hyvin potentiaalinen keino.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi Ruotsissa vuosittain julkaistavan apteekkimarkkinan raportin sisällön kautta sitä miten apteekkimarkkina maassa on kehittynyt, miten se eroaa Suomesta ja mikä viime vuonna markkinassa kasvoi.
Lue koko artikkeli
Tilaa ja saat täyden pääsyn tähän artikkeliin sekä koko premium-sisältöarkistoon.
Rusta kasvaa yhä vahvasti ja kannattavasti, mutta Clas Ohlson ohitti sen Ruotsin suurimpana halpakaupan toimijana. Kasvu nojaa nyt entistä enemmän uusiin myymälöihin.
Ruotsalainen kodintarvikeketju Clas Ohlson yllättää tasaisuudellaan, ja erinomaisella tasollaan. Orgaaninen kasvu jatkuu jo 16. peräkkäistä neljännestä, ja kannattavuus paranee samaa tahtia.
Kaupan Tilan Sami Törmä pääsi haastattelemaan Åhléns-tavarataloketjun omistajaa Ayad Al-Saffaria, kun hän oli Helsingissä lanseeraamassa laajennettua yhteistyötä S-ryhmän Sokos-tavaratalojen kanssa.
Cloettan neljännes oli kasvun osalta vaisu, mutta kannattavuudessa poikkeuksellinen. Myyntikate nousi 38,4 prosenttiin ja liiketulos kasvoi 77 prosenttia. Irtokarkkimyynti laski pääsiäisen ajoituksen takia, kun brändituotteet vetivät.