Johan Sjödin on ollut mukana Jyskin hienolla matkalla jo 26 vuotta
Jyskin aloitti kansainvälisen kaupan vyöryn Suomeen. Se on kuitenkin jäänyt tuntemattomimmaksi suurista Suomeen tulleista ketjuista. Jyskin vaikutus markkinassa on kuitenkin ollut merkittävä.
Tule Kaupan tila 2025 -seminaariin (10.4.2025) kuulemaan mihin kaupan ala on kehittymässä. Lavalle nousevat alan kiinnostavimmat puhujat.
Päivän ohjelma ja lipunmyynti löytyy täältä:
Huhtikuisena aamuna keväällä 1995 Turussa alkoi uusi aikakausi kotimaisessa kaupassa. Hetki oli merkittävä kahdellakin tapaa. Kyseessä oli tanskalaisen huonekaluketju Jyskin ensimmäinen myymälä Suomessa.
Toisaalta, Jysk myös aloitti kansainvälisen kaupan todellisen vyöryn Suomeen. Jo 80-luvulla muutama ruotsalainen ja tanskalainen ketju oli rantautunut Suomeen. 90-luvun lama kuitenkin toi tauon kansainvälisten ketjujen aikeisiin tulla Suomeen.
Laman jälkeen ensimmäisenä tuli Jysk. Seuraavien neljän vuoden aikana Suomeen rantautuivat IKEA, H&M ja Gigantti. Jokainen näistä neljästä nousi nopeasti omien tuoteryhmiensä suurimpien ketjujen joukkoon. Tällä tuli olemaan hyvin merkittävä vaikutus kaupan kilpailutilanteeseen.
Voit lukea lisää kansainvälisten ketjujen vaikutuksesta kotimaiseen kauppaan täältä:
Neljästä 90-luvulla Suomeen rantautuneesta ketjusta Jysk on heikommin tunnettu. Yhtiö on kuitenkin noussut yhdeksi suurista kaupan ketjuista Suomessa. 30 vuoden aikana Jysk on kasvanut tasaisesti. Viime vuonna Jysk oli luultavasti jo Suomen 20 suurimman kaupan yhtiön joukossa.
Omassa tuoteryhmässään, kodin tuotteissa, yhtiö on noussut jo Suomen toiseksi suurimmaksi erikoiskaupan ketjuksi. Heti jättimäisen ja erittäin hyvin tunnetun IKEAn jälkeen.
Jyskin tuntemattomuus lienee peruja yhtiön tavasta kertoa itsestään, tai tarkemmin sanottuna tavasta olla kertomatta. Yhtiö on ollut varsin hiljaa itsestään. ”Se on meidän oma vikamme. Perinteisesti viime vuosiin asti meillä ei ole juuri laitettu panoksia ulkoiseen kommunikaation. Korkeintaan ollaan pyritty reaktiivisesti korjaamaan asioita. Tähän pyritään tuomaan muutosta.” Jyskin Suomen maajohtaja Johan Sjödin toteaa.
Sjödinin mukaan tilanne on varsin samanlainen hänen kotimaassaan Ruotsissa, IKEAn kotimarkkinassa. Sjödin on vetänyt Suomen Jyskiä maaliskuusta 2022. Samalla hän johtaa Ruotsin Jyskiä, jota hän on johtanut jo miltei 20 vuotta. Yhteensä Johan Sjödin on viettänyt tanskalaisen työantajansa palveluksessa yli 26 vuotta.