Rakentamisen kauppa alkaa elpymään Suomessakin
Rautakauppa on ollut viime vuodet ollut vaikea toimiala asuntokaupan hyytymisen ja yleisen kulutuksen hiipumisen myötä. Vaikeat vuodet ovat ravistelleet markkinoita, mutta vahvimmat toimijat jatkavat.
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa, tai tuttavallisemmin rautakauppa, on ollut yksi erikoiskaupan syvimmällä kyntänyt toimiala. Rautakaupankin menestyksessä on havaittavissa merkkejä kasvusta.
Ruotsissa toimiala on kasvanut jo puolen vuoden ajan. Suomessa sen sijaan ylivoimainen markkinajohtaja Kesko on raportoinut myös kasvusta. Yhtiö raportoi jo kolmannen neljänneksen, kun myynti Rakentamisen toimialalla Suomessa kasvoi.
Keskon osalta myös koko Rakentamisen ja talotekniikan toimiala kasvoi reippaasti, kun Onninenkin ponnisti pienelle kasvulla ja Tanskan yritysostot alkavat näkyä uusissa luvuissa.
Vaikeat vuodet ovat heijastuneet myös Rakentamisen ja talotekniikan toimialan tulostasoon. Rakentamisen puolella viimeisen 12 kuukauden (LTM) tulostaso on painunut alle 3 %, joskin alkuvuodesta taso parani hieman. Parhaimmillaan tulostaso oli pandemian jälkeen miltei 7 %:ssa. Onnisen puolella tulostaso on korkeampi. Myös Onnisen tulostaso on laskenut ollen hieman alle 4 %.
Ruotsissa toimiala kasvaa
Mielenkiintoisena yksityiskohtana Keskon Rakentamisen toimialan tuloksissa on Ruotsin liiketoiminnan lasku, vaikka sektori on kasvanut Ruotsissa. Tähän selityksenä lienee K-Rauta -ketjun alasajo sekä integrointi uuteen K-Bygg -ketjuun.
Markkina Ruotsissa on kasvanut kahden viimeisen neljänneksen ajan. Tämä kasvu on heijastunut myös paikallisten rautakaupan ketjujen myyntiin. Sekä Byggmax että BHG ovat raportoineet vahvat vuosineljännekset alkuvuodelle.
Molemmilla myynti laski pahimmillaan yli -20 % vuosien 2023 ja 2024 aikana. Byggmaxin lasku oikeni jo viime vuoden puolella. Alkuvuodesta yhtiö raportoi jo kolmannen peräkkäisen kasvuneljänneksen. Samaan aikaan yhtiön kannattavuus on alkanut elpyä pahimmasta kuopastaan.
Viimeisen 12 kuukauden liiketulos Byggmaxilla oli viime vuoden alussa heikoimmillaan 1,7 %, kun se tämän vuoden alussa oli noussut jo 3,6 %:iin.
Puhtaasti verkossa toimiva BHG puolestaan raportoi alkuvuodelle +9,7 % kasvu oli toinen neljännes jolloin myynti kasvoi. Kasvu ei ole vielä vetänyt yhtiön kannattavuutta vielä plussalle. Yhtiön viimeisen 12 kuukauden liiketulos on kuitenkin kohentunut merkittävästi. Vuoden 2024 alkupuolella tulos oli pahimmillaan -13,8 %, kun se oli nyt enää -3,6 %.
BHG:lla kasvua veti Ruotsin markkina miltei 12 %:n kasvulla. Ruotsi on myös 57 % osuudella selkeästi BHG:n suurin markkina. Toiseksi suurimman markkinan, Suomen, myynti oli vielä hienoisesti laskussa, kun puolestaan uudempi aluevaltaus Saksa kasvoi reippaasti, +32 %.