Spar tuo Tokmannille mahdollisuuden kasvuun monella rintamalla
Uusi kumppanuus on yllättävä avaus, vaikka Tokmannilta onkin odotettu toimia ruokakaupan osalta. Spar tarjoaa laajat hartiat joiden varassa toimintaa kehittää. Se voi näkyä monella suunnalla.
Tokmanni ilmoitti eilen, että hollantilainen ruokakaupan suuryritys Spar tekee paluun kotimaiseen ruokakauppaan, 20 vuotta poistumisensa jälkeen. Vuonna 2005 S-ryhmä ilmoitti ostavansa Sparit silloiselta kumppanilta, ruotsalaiselta Axfoodilta.
Tokmannin ja Sparin kumppanuus on yllättävä, mutta looginen liitto.
Spar saa Tokmannista Suomen suurimman ruokakaupan ulkopuolisen kauppaketjun, jolla on vahva osaaminen ja verkosto kauppapaikoissa, logistiikassa sekä käyttötavaratuotteiden myynnissä.
Tokmanni sen sijaan saa Sparilta kansainvälisen mittaluokan ostovoiman ja konseptiosaamisen, joka mahdollistaa ruokakaupan kasvattamisen uudella vauhdilla ja toivon mukaan aiempaa kannattavammin.
Vaikka päivittäistavarat tuovat yli 50 % Tokmannin liikevaihdosta, suuri haaste yhtiölle ovat olleet elintarvikkeet, etenkin pakasteet. Näiden hankintaketjut ovat vahvasti kahden suuren ruokakaupan jätin hallinnassa ja sitä kautta kilpailevan ruokakaupan rakentaminen Suomeen on taloudellisesti vaikeaa. Tähän Spar voi tuoda Tokmannille uuden kokoiset hartiat, joiden päälle rakentaa kannattavampaa ruokakauppaa.
Mitä kumppanuudelta on odotettavissa alkuun?
Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen korostaa, että halpakaupan juuriensa johdosta Tokmanni tulee jatkossakin tähtäämään halpaan hintaan. Hän uskoo, että Sparin valikoimat Tokmaneissa voivat nousta varsin laajoiksi. Onhan suuri valikoima tärkeä kilpailuetu myös Tokmannille. Yhtiö ei tule Rautiaisen sanoin tekemään kompromisseja päivittäistavarakaupassa.
Ei liene kuitenkaan todennäköistä, että Tokmanni lähtisi kilpailemaan valikoiman koolla suurten hypermarket-ketjujen kanssa. Spar-tuotteiden tullessa Tokmannin omat merkit tekevät tilaa.
Tokmannin suuret käyttötavaratuotteiden valikoimat tarkoittavat sitä, että myymälöissä tulee haasteita tilan käytön kanssa. Kun runsas ruokakaupan valikoima tulee myymälään, jonkun pitänee antaa tilaa.
Rautiainen lupaa, että Spar-tuotteita tulee jo tänä vuonna Tokmanneihin läpi Suomen. Kesän aikana avautuvat myös ensimmäiset Spar-myymälät Tokmanneissa. Avaukset tulevat tapahtumaan niissä 20 myymälässä, joissa Tokmannilla on jo nyt täysi ruokakaupan valikoima tarjolla. Spar-kauppa tulee olemaan erillinen myymälä Tokmannin myymälän sisällä.
Tämän jälkeen asiakkaiden vastaanotto määrittänee jatkokehitystä valikoiman sekä myymälöiden sijaintien osalta. Ennen pitkää Suomessa nähdään luultavasti myös itsenäisiä Spar-myymälöitä.
Mika Rautiainen korostaa myös Sparin kansainvälisen kumppaniverkoston merkitystä toiminnan kehittämisessä. Vaikka Tokmannin johtoryhmässä on runsaasti kokemusta sekä Keskon (Mika Rautiainen ja Timo Heimo) että SOK:n (Veli-Pekka Ääri, Harri Koponen, Juha Valtonen) puolelta, tarjoaa Sparin verkoston miltei 14 000 myymälää 48 maassa. Se on merkittävä verkosto ruokakaupan osaamista monenlaisista markkinoista.
Sparin verkosto tarjoaa ison ostovolyymituen lisäksi oppeja erilaisista markkinoista ja erilaisista tuotteista. Hyvin toteutettuna tämä voi olla merkittävä konsepti- ja tuotekehityksen lähde.
Mitä Spar on tänä päivänä?
Spar on toiminut Suomessa eri muodoissa yli 40 vuoden ajan. Viimeisen 20 vuoden ajan ketju ei ole ollut Suomessa. Vuonna 20025, kun Spar vetäytyi Suomesta, yhtiön markkinaosuus oli 6,2 %.
Kansainvälinen Spar toimii 48 maassa. Kokonaisuuden liikevaihto on peräti 47,1 miljardia euroa. Sparin liikevaihto on myös kasvanut reippaasti. Yhtiön toimitusjohtajan Tobias Wasmuthin mukaan viimeisen viiden vuoden aikana Sparin liikevaihto on kasvanut 10 miljardilla eurolla.
Yksin Euroopassa Sparin liikevaihto on miltei 40 miljardia euroa. Yksi yhtiön suurimmista markkinoista on Itävalta, jossa Spar on selkeä markkinajohtaja 37 % markkinaosuudella ja 10 miljardin euron liikevaihdolla.
Lähempää löytyy Norgesgruppen, jonka Sparin toimitusjohtaja Wasmuth nostaa esimerkiksi Tokmannin kaltaisesta kumppanista. Spar ja Norgesgruppen ovat tehneet Norjassa yhteistyötä jo 30 vuoden ajan. Spar on yksi Norgesgruppenin monista ketjuista, joiden kautta yhtiö myy ruokaa Norjassa.
Wasmuth nostaa esiin myös yhtiön painopistekategoriat, joita ovat muun muassa leipomo-osasto sekä viinit. Toisessa voi odottaa avauksia jo piankin, toisen kohtalo selvinnee vasta myöhemmin. Mikäli viinit vapautuvat voi Tokmanni/Spar -kumppanuus tarjota nopeita oppeja ulkomailta.
Miksi ruokakauppaan?
Mika Rautiainen korosti yhtiön tiedotustilaisuudessa ruokakaupan olleen merkittävä kasvun lähde yhtiölle viime vuosina. Korkean inflaation ja heikon kuluttajien luottamuksen aiheuttamat haasteet ovat hidastaneet käyttötavaroiden myyntiä viime vuosina. Samaan aikaan päivittäistavarakauppa on kasvanut tasaisesti.