#58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin? Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita,
Yksi eniten kansainvälistyneistä kaupan toimialoista Suomessa. Kansainvälisten, etenkin Pohjoismaisten, ketjujen ohella kuitenkin myös kotimaisia ketjuja.
Vaatekauppa Suomessa on kärsinyt niin pandemiasta, etätyön suosion kasvusta kuin myös kovasta inflaatiosta. Myös pidemmässä katsannossa toimialan myynti on laskenut varsin tasaisesti 2010-luvulla.
Japanilainen fast fashion -yhtiö, Uniqlo-brändistä tunnettu, Fast Retailing on kasvanut jo pitkään erittäin vahvasti ja kannattavasti. Yhtiö on kasvanut yhtäjaksoisesti
Kotimaisen lastenvaatteiden valmistajan Reiman viimeiset viisi vuotta ovat olleet tapahtumien täyteisiä. Pandemian myynnin laskujen jälkeen Ukrainan sota toi esiin kansainvälisen kääntöpuolen.
Kaupan tila -podcast pitää viikon tauon. Siitä huolimatta tällekin viikolle on luvassa uutta kuunneltavaa.
Koko vaatekaupan toimiala on ollut alamaissa viimeisen vuosikymmenen. Samaan aikaan kansainväliset ketjut ovat ajaneet kotimaiset ketjut ahtaalle. Tuossa ryhmässä Kekäle on kyennyt kasvamaan.
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.