#58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin? Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita,
Suomessakin vahvasti kasvava kaupan alan tulevaisuuden kanava. Postin johdolla Suomesta on kehittynyt maailman johtavia noutolokeromaita.
Istuin alas Ruotsin apteekkimarkkinan mielenkiintoisimman yrityksen, Apotean, perustajan Pär Svärdssonin kanssa. Ensimmäisessä osassa keskustelimme Pärin matkasta ennen Apoteaa.
Lyko vaikuttaa ulkoisesti nuorelta kasvuyhtiöltä, vaikka yhtiön juuret ovat pitkällä 50-luvun Taalainmaan Ruotsissa. Yhtiön kasvu ajoittuu voimakkaasti viimeiselle 10 vuodelle ja verkkokauppaan.
Usein voivotellaan kuinka me suomalaiset olemme jäljessä kaupan alan kehittämisessä, etenkin verkkokaupassa. Yhdessä asiassa olemme kuitenkin edelläkävijöitä: pakettiautomaateissa.
Vaikka Q1/2024 tuloskaudesta on vasta viikko takana, piirtyi siitä jo varsin selkeä kuva siitä miten kaupan tuloskehitys tuntuu jakautuvan kaupan alan sisällä.
Tasapainoinen toiminta omiin vahvuuksiin uskoen on mahdollistanut Booztille tasaisen ja katkeamattoman kasvuputken. Sen myötä yhtiö on noussut Pohjoismaiden suurimmaksi verkkokaupaksi.
Vaikea vuosi 2022 sai jatkoa vielä vuonna 2023. Loppuvuoden myynnin kasvu antaa uskoa paremmasta tänä vuonna. Postnordin raportti piirtää tarkemman kuvan verkkokaupasta Ruotsissa.
Elina Björklundin johdolla tapahtunut muutos siirtyy seuraavaan vaiheeseen uuden toimitusjohtajan Heikki Lempisen johdolla. Reima on hieno malli niin digitaalisoitumiseen kuin kansainvälistymiseen.
Kaupan alan tuloskauden analysoinnin toinen osa syventyy erikoiskauppaan, jossa tulokset jakautuivat vahvasti. Varovaisempi kuluttaminen näkyi monilla aloilla.
Pitkään myynninkasvun kanssa vaikeuksissa ollut kodintarvikekaupan jätti pinnisti huomattavasti parempaan ydinliiketoiminta-alueidensa avustuksella.
Vahvassa kasvussa oleva verkkokauppa tehostuu, kun osuuskaupat investoivat niin keskusvarastomaiseen kuin myös MFC-keräilyyn tulevina vuosina.
Vuotuinen ruoan verkkokaupan seminaari kokosi taas yhteen yli 100 ruoan verkkokaupan tekijää. Mistä siellä puhuttiin?
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.