Åhlens antaa toivoa tavaratalojen tulevaisuudelle
Ruotsalainen perinteinen tavarataloyhtiö Åhléns on saanut uuden omistajansa Ayad Al-Saffarin johdolla liiketoiminnan sekä kasvuun että takaisin kannattavaksi. Keskiluokkaisen tavaratalon on
Vuotuinen ruoan verkkokaupan seminaari kokosi taas yhteen yli 100 ruoan verkkokaupan tekijää. Mistä siellä puhuttiin?
Puuilo on yksi positiivisista valopilkuista, joiden vahva ja kannattava kasvu on jatkunut ennustettavasti neljänneksestä toiseen. Tämäkään neljännes ei tuottanut poikkeusta.
Ingvar Kampradin luomuksen kilpailuetu tuntuu korostuvan niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ja kukaan ei tunnu kykenevän kilpailemaan IKEAn kanssa.
Suomen kaupan alan suurimman ryhmittymän pääjohtajuus kiinnostaa varmasti monia. Hyviä kandidaatteja olisi paljon, mutta K-ryhmän monitahoiseen organisaatioon sopivia vähemmän.
Verkkokaupan tilastointiin alkaa löytyä suuntaa-antavia lähteitä. Tarkan kuvan hahmottaminen on edelleen vaikeaa. Puutteelliset tilastot antavat verraten rohkaisevan kuvan verkkokaupan nykytilasta.
Minulle esitettiin alkuviikosta oheinen kysymys. Kirjoitin kysymykseen nopeasti vastauksen, joka venähti pidemmäksi pohdinnaksi. Siitä kuoriutui vähän pidempi pohdinta ruokakaupan kilpailutekijöistä.
Viimeisen viiden vuoden aikana Tokmanni on löytänyt takaisin "ylpeästi halvoille" juurilleen. Samalla toimitusjohtaja Mika Rautiaisesta on löytynyt aivan uusia piirteitä pitkien Kesko-vuosien jälkeen
Hurjan mediahuomion valjastaminen nopeaan laajentumiseen kaupan hyllyillä voi olla viisas strategia nopeaan laajentumiseen
Jotain K-kauppiuudesta ja sen merkityksestä kertoo se, että vielä vuosikymmeniä myöhemmin K-kaupan Väiski muistetaan laajasti.
Isoja kysymyksiä on sen suhteen mistä yhtiö hakee kasvua ja miten vahva erottuminen kilpailijoista aidosti on?
Cityconin kauppakeskukset kasvavat markkinaa nopeammin. Yleisesti Pääkaupunkiseudun keskukset ja isot keskukset kasvavat parhaiten.
Kultainen neljännes tulee monelle kaupan alan yritykselle tiukkaan paikkaan, kun myynti on laskenut ehkä jopa pitkään. Kääntyykö myynti kasvuun jouluna?
Syvällistä analyysiä vähittäiskaupasta, strategioista ja alan ihmisistä. Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.